Osuuskunta KAMP, Ähtärin Ahertajat
Lukuvuonna 2010–2011 Koulutuskeskus Sedussa perustettiin osuuskunta. Osuuskunnan nimestä järjestettiin kilpailu, jossa opiskelijat saivat antaa ehdotuksensa.
Osuuskunta toimii oppimisareenana: opiskelija pääsee tutustumaan käytännön yrittäjyyteen ja opiskelun ohessa voi hankkia myös lisäansioita. Näistä ehdotuksista järjestettiin netissä äänestys, jonka tuloksena osuuskunnan nimeksi äänestettiin KAMP. Osuuskunta tulee kattamaan koko Etelä-Pohjanmaan, ja siihen voivat liittyä niin Koulutuskeskus Sedun opiskelijat kuin myös Etelä-Pohjanmaan alueella toimivien nuorten työpajojen asiakkaat. Toimialana on kaikki Sedun opintoalojen mukaiset työt. Ensimmäisenä toiminta käynnistyi Ähtärin Koulutiellä aputoiminimellä Ähtärin Ahertajat. Toiminnan Ähtärissä aloittivat kotitalousyrittäjä- ja kodinhuoltajaopiskelijat. Mukaan liittyivät hieman myöhemmin kokit ja muutama puualan opiskelija. Asiakkaille tarjottaviin palveluihin kuuluvat pesulapalveluiden lisäksi kotisiivoukset, pienimuotoinen pitopalvelutoiminta, tilausruokien ja leivonnaisten valmistaminen sekä puualan työt. Lisäksi pystymme järjestämään erilaisia tilaustarjoiluja oppilaitoksen tiloissa. Olemme hankkineet 100 hlö:n ruoka- ja kahviastiaston jota vuokraamme. Seinäjoelta toimintaan mukaan liittyneet aputoiminimet ovat:
Seinäjoen Kimara: rakennus- ja pintakäsittelyala (talonrakentajat, maalarit)
ICT-Seinäjoki: tieto- ja tietoliikennetekniikka-ala (ICT-asentajat)
Septar: kotityö- ja puhdistuspalveluala (kodinhuoltajat)
Seinäjoki Highlights: hiusala (parturi ja kampaajat)
Seinäjoen Tapkom: toteuttaa Seinäjoen alueella kirjanpitoalan töitä, sekä
maahantuontia.(merkonomit)
Kurikassa toimii Kurikan Kätevä, joka toteuttaa osuuskunnan toimialan mukaisia töitä Kurikassa, Jurvassa ja Kauhajoella.
Tänä kesänä lomailemme, joten emme vuokraa Sedu Tuomarniemen majoitustiloja lainkaan lyhytaikaisiin yöpymisiin.
Rantasaunan tai kajakkien vuokraaminen ei myöskään ole mahdollista ennen kuin elokuun alusta lähtien.
Hyvää kesää kaikille!
03/11/2023
Raimo teki niin houkuttelevan pizzatarjouksen, että tilauksia tuli yli odotusten.
Yhden miehen "pizzaverstaalla" hän sai tehdä aika tiukan päivän että kaikki tilaajat pääsivät nauttimaan pizzaperjantaista.
Kiitos asiakkaillemme, että pidätte meidät kiireisinä.
Mukavaa viikonloppua!
01/11/2023
Hei! Nyt todella hyviä kohteita huutokaupattavana mm. Ravintola-alan tuotelahjakortteja 2kpl! Käyhän huutamassa semmoinen omaksesi niin me valmistamme teille vaikka joulun herkut. PS. Meiltä voi tilata tilauksesta myös muitakin tuotteita. 😊
Tule mukaan tekemään hyvää kanssamme! ❤
SEDU Ähtäri toteuttaa taas tänä syksynä Nenäpäivän kunniaksi IHAN PIMEÄN HUUTOKAUPAN. Eri alojemme huutokaupattavaksi tarjottuja tavaroita/tuotteita pääset huutamaan oheisen linkin tai kuvassa näkyvän QR-koodin kautta. Käy kurkkaamassa tarjonta ja jätä oma (mahdollisimman korkea) tarjouksesi! ☺️
https://forms.office.com/e/D0L3UpvPtV
12/10/2023
Avoimet ovet tänään Sedu Ähtäri Koulutiellä ja Tuomarniemellä.
Vielä ehdit käymään.
Caf'e Elsa avoinna koko tapahtuman ajan.
14/05/2023
Kiitos kaikille äitienpäivä lounaalla kävijöille!
Äitienpäivä Tuomarniemellä Rehtorintalolla 14.5.2023 13 new items added to shared album
28/04/2023
Muistathan varata paikkasi!
27/04/2023
Äitienpäivä lounas Tuomarniemellä Rehtorintalolla.
Ruokailemaan mahtuu n. 50 hlö.
Tänä vuonna vain yksi kattaus.
Kannattaa toimia nopeasti, talo täyttyy pian. Tee varauksesi osoitteeseen:[email protected]
Tervetuloa!
Äitienpäivä Rehtorintalolla 7 new items added to shared album
21/03/2023
Ähtärin ravintola-alan opiskelijat toteuttavat koululla tilaus-ja juhlaruokien valmistus kurssia ja me vastaanotamme tilauksia asiakkailta juhlaan ja arkeen. Meiltä sujuu makeat ja suolaiset leivonnaiset kuin lämmitettävät kotiruoatkin. Ole yhteydessä niin räätälöidään yhdessä tarvitsemasi tuotteet.
(Puh: 0408302422) Ohessa kuvia tekemistämme tuotteista. 😍
23/12/2022
Viimeisetkin joululaatikot ja leivonnaiset ovat lähteneet asiakkaille. Nyt Ahertajatkin rauhoittuvat joulun viettoon.
Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta.
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta teille kaikille.
Palaamme ahertamaan loppiaisen jälkeen.
30/07/2022
Toiminta Tuomarniemen kampuksella jatkuu, vaikka päärakennus puretaan – "Palvelut toteutetaan pienellä porukalla ympäri vuoden" Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedun Ähtärin Tuomarniemen kampus uudistuu lähivuosina, kun alueen päärakennus puretaan kokonaisuudessaan.
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Puhelin
Nettisivu
Osoite
Koulutie 16
Ähtäri
63700