ADHDKarita

🏳️‍🌈Hyvää Pride-kuukautta!🏳️‍🌈

Tiesitkö, että adhd on enemmän edustettuna sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kuin heteroiden ja cis-sukupuolisten keskuudessa?

Lue tästä lisää karusellin kuvista ➡️

Tänä Pride-kuukautena haluun muistuttaa, että erilaisuus on rikkaus, osa ihmisyyttä ja osa tätä koko maailmaa. So let’s celebrate it! 🩷❤️🧡💛💚🩵💙💜

Edelliseen postaukseen tuli paljon kommentteja siitä, miten turhauttavaa tämä on. Jos et oo vielä lukenut sitä, niin käy kurkkaamassa ensin se!

Siksi halusin tehdä jatkon, jossa ei vain sanoiteta ongelmaa, vaan annetaan keinoja. Monet meistä ADHD:ista kyllä tunnistaa omia ongelmiaan, m***a ei tunnu keksivän niihin ratkaisuja.

Kaikki ei toimi kaikille, m***a usein yksi pieni muutos voi riittää käynnistämään sun kehon ja aivot. Me ollaan yksilöitä jokainen, ja se mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi taas toiselle ollenkaan. M***a oon sitä mieltä et kaikkee (myös niitä tosi naurettavalta kuulostavia juttuja) kannattaa kokeilla!

Mikä näistä voisi toimia sulle? Tai onko sulla joku hyvä keino itsellä mikä toimii, mitä ei tässä lueteltu? Jaa se muille kommenteissa! 🩷

Yksi yleisimmistä väärinymmärryksistä adhd:ssa on se, että ongelma olisi tietämisessä. Ettei tiedä mitä pitäisi tehdä tai että kyse olisi pelkästä priorisoinnin haasteista.

M***a monelle meistä ongelma ei ole ettei tiedä mitä tehdä, vaan miten saada itsensä tekemään se.

Se voi näyttää ulospäin passiivisuudelta, vaikka sisällä on jatkuva yritys ja paine.

Jos tämä tuntuu tutulta, se ei kerro sun luonteesta.
Se kertoo siitä, miten sun aivot toimii.

Mainos /

Nepsymessujen jälkeen olin ihan loppu.
Vaikka päivä oli ihana ja tärkeä, oli se myös kuormittava ja keho meni vasta jälkeenpäin siihen vaiheeseen, että nyt riittää.

Ja tää on mulle tosi tyypillistä.
Isojen tapahtumien tai kuormittavien päivien jälkeen palautuminen ei ala heti, vaan usein vasta, kun kaikki on ohi.

Tällä kertaa päätin tehdä sen kunnolla, ja aloittaa heti messujen jälkeen. Ja se oli kyllä paras päätös hetkeen 🙏🏻

Mun palautuminen näytti tältä:
1. Lepo ja uni
Ei aikatauluja, ei suorittamista. Vaan ihan oikeesti pysähtyminen, ja vieläpä ihanissa puitteissa.
2. Hyvä ruoka
Sellaista, mikä tuntuu hyvältä eikä vaadi multa mitään.
(ja kyllä, toi jälkkäri oli just niin hyvä kuin miltä näyttää 😄)
3. Ympäristö ja seura
Rauhallinen paikka + hyvä seura = hermosto alkaa hiljalleen rauhoittua. Erityisplussapisteet Hotelli Sorsanpesälle aistiesteettömäs ympäristöstä. Eka hotellihuone, jossa ei ollut sitä isoo valoo ollenkaan! 😍 Ravintolan puolellakin oli äärettömän rauhallinen ja seesteinen tunnelma.
4. Itselle palauttavat jutut
Ei “pitäisi tehdä” -listaa, vaan just niitä asioita, jotka tuntuu kevyiltä siinä hetkessä. Me vietettiin ilta katellen leffaa hotellihuoneessa ja vatsa kippurassa nauraen. ❤️

Tällä kertaa sain tehdä tän kaiken Hotelli Sorsanpesässä, ja rehellisesti – just tätä tarvitsin jännittävän, sosiaalisesti ja aistillisesti kuormittavan päivän jälkeen.
Sellaista tilaa, jossa ei tarvitse yrittää palautua, vaan se saa tapahtua vähän itsestään.

Jos sulla on tapana vetää itsesi ihan loppuun ennen kuin huomaat tarvitsevasi taukoa, et ole yksin.
Ja joskus paras mitä voi tehdä, on antaa itselleen lupa pysähtyä ajoissa.

Aasinsiltana edelliseen postaukseeni: aivojen erilaisuus tulisi nähdä osana ihmisten luonnollista monimuotoisuutta, kuten vaikka ihonväri tai sukupuoli. Silloin niistä osattaisiin myös puhua sellaisina kuin ne ovat; ei vikoina, poikkeamina, häiriöinä tai puutteina.

Neuromoninaisuus eli neurodiversiteetti tarkoittaa aivojen toiminnan luonnollista monimuotoisuutta. ADHD tai autistisen ihmisen aivot ovat erilaiset kuin neurotyypilliset, m***a se ei tee niistä huonompia. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme ja haasteemme, ja ympäristömme on suurin vaikuttaja siinä, miten me joko pääsemme hyödyntämään niitä tai joudumme kamppailemaan niiden kanssa.

Alan olla todella väsynyt siihen, miten valtamediassa edelleen puhutaan adhd:sta. Kun viisi vuotta sitten aloin tehdä someen sisältöä adhd:sta ja olin ensimmäisiä aiheen suomalaisia sisällöntuottajia, adhd:sta puhuttiin lähinnä stereotypioin.

Nyt, viisi vuotta myöhemmin, kun tietoisuus on levinnyt valtavasti, media käsittelee adhd:ta pilkaten ja alentavaan sävyyn. Itsetunnistamista vähätellään ja sille naureskellaan, lääkitystä demonisoidaan ja adhd:sta puhutaan muotidiagnoosina, ”kun kaikilla on nykyään adhd”.

Ei. Kaikilla ei ole adhd. Tykkään adhd:n yleisyydestä puhuttaessa ns. pissavertauksesta (kyllä, luit oikein): kaikki me käydään pissalla, m***a jos käyt pissalla 30 kertaa päivässä, niin sulla on ongelma (todennäköisesti joku tulehdus). Sama pätee adhd:een. Meillä kaikilla on adhd:n piirteitä; tarkkaamattomuutta, impulsiivisuutta, ylivilkkautta, keskittymisvaikeuksia. M***a kun ne merkittävästi hankaloittaa sun elämää, ei kyseessä ole enää ”normaali” tila.

Miksi adhd:sta on ok heittää läppää, puhua alentavasti ja törkeästikin, kun vastaavaa ei tehdä muista sairauksista tai oireyhtymistä tai vammoista läheskään samassa mittakaavassa? Olisko susta ok heittää samanlaista läpyskää vaikka syövästä, MS-taudista, cp-vammasta tai kehitysvammasta? Jos ei, niin miksi on ok tehdä samaa adhd:sta?

lähetyksessä käyty keskustelu oli törkeä, loukkaava ja todisti sen, että sen käyneet toimittajat eivät selvästikään tiedä yhtään mistä puhuivat. Että adhd pahimmillaan invalidisoi ja aiheuttaa esimerkiksi työkyvyttömyyden. Onko se teidän mielestänne hauskaa ? Jos (ja selvästi kun) tarvitsette aiheesta lisäsivistystä, tulen mielelläni kertomaan aiheesta lisää ja sivistämään teitä. 🤝

Ootko kuullut puhuttavan adhd-burnoutista?
Sain viestiä, että oonko käsitellyt tätä aihetta postauksissani, ja vähän itsekin hämmennyin siitä että en ole.

Adhd-burnout ja ”tavallinen” burnout näyttävät usein ulospäin samalta, m***a niiden mekanismi, kesto ja toipumisen logiikka eroavat usein toisistaan.

Tavallisessa burnoutissa kuormitus liittyy usein selkeämmin työmäärään, vaatimuksiin, vastuuseen tai palautumisen puutteeseen.
adhd-burnoutissa kuormitus on usein kroonista ja näkymätöntä: jatkuvaa kompensointia, itsesäätelyä ja sopeutumista ympäristöön, joka ei tue adhd-aivoja.

Toisin sanoen:
– burnout = teen liikaa
– adhd-burnout = joudun tekemään kaiken raskaammalla tavalla koko ajan

Burnoutissa ihminen usein haluaisi tehdä asioita, m***a on uupunut.
adhd-burnoutissa ihminen usein ei enää pysty aloittamaan, jäsentämään tai priorisoimaan, vaikka tahto olisi olemassa.

adhd-burnoutissa korostuu usein:
– voimakas ärtyvyys tai tunne-ylireagointi
– tunne-tyhjentyminen (“en tunne oikein mitään”)
– RSD:n voimistuminen (kritiikki sattuu enemmän, vetäytyminen lisääntyy)

Nämä eivät ole vain uupumuksen sivuoireita, vaan liittyvät suoraan adhd:n ydintoimintoihin.

“Tavallisessa” burnoutissa palautuminen usein alkaa, kun:
– kuormitusta vähennetään
– levätään
– pidetään taukoa työstä

adhd-burnoutissa pelkkä lepo ei välttämättä auta, koska:
– arjen rakenteet kuormittavat edelleen
– toiminnanohjaus ei palaudu itsestään
– sama kompensointi jatkuu heti, kun yritetään palata “normaaliin”

Ootko sä kokenut adhd-burnouttia? Tai tiesitkö sen olemassaolosta?