Ekoelämäni

Ekoelämäni

Jaa

Ihmisen psykofyysinen kokonaisuus ja hermoston toiminta ovat lähellä sydäntäni. Tarjoan intuitiivisia kraniosakraalihoitoja, yksilövalmennuksia sekä työpajoja.

Autan ihmisiä vahvistamaan hyvinvointiaan kokonaisvaltaisesti hyödyntäen hengitystä, somaattista työskentelyä, kraniosakraaliterapiaa ja hermoston säätelyä tukevia menetelmiä. Olen hyvinvointialan ammattilainen, yrittäjä ja suositun Ekoelämäni-blogin kirjoittaja. Työssäni autan ihmisiä vahvistamaan hyvinvointiaan kokonaisvaltaisesti hyödyntäen hengitystä, somaattista työskentelyä, kraniosakraaliterapiaa ja hermoston säätelyä tukevia menetelmiä. Minua kiinnostavat erityisesti hermoston toiminta, ihmisen psykofyysinen kokonaisuus, luonnollinen terveys sekä kokonaisvaltainen kasvu. Olen tutustunut oman psyykeeni saloihin syvällisesti, tehnyt tunne- ja kehotyöskentelyä sekä korjannut hermostoni pienistä palasista kokonaan uusiksi. Muutaman viime vuoden aikana olen kasvanut henkisesti paljon ja päässyt oman hermostoni kanssa tasapainoon, pois taistele ja pakene tilasta. Uskon, että hyvinvointi rakentuu tasapainoisesta hermostosta, tunteiden kohtaamisesta ja hyvästä resilienssistä. Uskon myös, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus päästä haitallisista uskomuksista sekä traumoista kehollisesti tasapainoon, joka on hyvinvoivan elämän perusta. Työpajoissani yhdistän hengityksen, somaattisen työskentelyn, kraniosakraaliterapian sekä energiatyöskentelyn yhdeksi kokonaisuudeksi, joiden tarkoitus resetoida hermostoa lempeästi. Työskentelyni tavoitteena on auttaa ihmisiä rauhoittamaan epätasapainoista hermostoa, vahvistamaan keho-mieliyhteyttä ja löytämään käytännön keinoja palautumiseen sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Pyrin luomaan turvallisen tilan, jossa asiakas voi tutkia omaa kokemustaan omaan tahtiinsa. Olethan yhteydessä jos intuitiivinen kraniosakraalihoito tai työpaja kiinnostaa!

Kuinka kollektiivisen seksuaalienergian epätasapaino ilmenee yhteiskunnassamme? 05/02/2026

Oletko huomannut, että meidän yhteiskunnassamme moni asia on käännetty päälaelleen?😖

❌Miksi Feminiini- sekä maskuliinienergiat ovat väärinpäin?
❌Miksi omassa voimassaan oleva nainen koetaan uhaksi?
❌Miksi, niin moni tukahdutaa joko tahallisesti tai alitajuisesti omaa seksuaalivoimaansa eli omaa elämän energiaansa?🥺
👉Mistä kaikki on saanut alkunsa? Se selviää alta! 👇

Kuinka kollektiivisen seksuaalienergian epätasapaino ilmenee yhteiskunnassamme? Kun lapsi alkaa kehittymään kohti murrosikää tapahtuu luonnollinen kundaliinienergian eli seksuaalienergian herääminen. Jos energian heräämisestä ei puhuta, tiedosteta tai se painetaan häpeällisesti alas, syntyy epätasapaino.

HPV-rokotteen haitat VS hyödyt 29/10/2025

HPV rokotus herättää keskustelua ja minua ihmetyttääkin välillä keskustelun yksipuolisuus... Haluan tuoda esille myös hieman toisenlaista näkökulmaa ja sitä mitkä ovat rokotteen RISKIT. Jutun lopusta löydät laajat lähteet asiaan

HPV-rokotteen haitat VS hyödyt Rokotteen alkututkimukset perustuvat aika kyseenalaiseen näyttöön. Plaseboryhmän rokotteissa ei ole käytetty keittosuolaa tai sokeriliuosta vaan rokotetta ilman viruskomponenttia, eli testiryhmä on saanut rokotetta, jossa on ollut pelkkiä apuaineita (eli samoja aineita mitä myös itse rokott...

25/10/2025

TESTILUKIJA HAKU! Olen tehnyt 20 sivuisen oppaan jonka avulla vähennät kemikaalikuormaasi ja tasapainoitat kehosi. Olen nyt hakemassa 5 testilukijaa jotka saavat tämän oppaan täysin ILMAISEKSI palautetta vastaan💚.

Oppaasta löytyy mm. Tämän detox jalkakylvyn ohje, laajasti tietoa puhtaasta ruokavaliosta ja luonnollisista detox aineista sekä miten esim. elintarivkemuovit ja hormonihäiriköt vaikuttavat kehoosi. Yms yms..

Kiinnostuitko? Kommentoi alle sana DETOX ja laita Yv:nä minulle sana Opas, niin lähetän sen sinulle! 🍀😍

Oma Yritys listan huipulle Kauneushoitola Seinäjoki :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Osoite


Seinäjoki